torstai 18. lokakuuta 2012

Paperitalo

Vanhempieni mukaan olin korkeintaan 13 vuotias, kun tein tämän talon.

Sain kai joksikin lahjaksi pussillisen muutaman millin vahvuisia paperiputkia. Lisäksi löysin valkosesta pahvista tehdyn kenkälaatikon. Päätin tehdä pienen hirsitalon, joka olisi valaistu.

Aloin pätkiä paperiputkia ja liimailla niitä yhteen. Muistan miten käteni olivat aivan paperiputkien ja liiman peitossa. Aikanaan siitä sukeutui tämä n. 15 cm korkea talo.
 
Talon sisällä on taskulampun polttimo, mikä tekee kuvaamisen haasteelliseksi kameralle.Silmälle valoa ei tulvi näin paljon valoa :)

Talon seinällä on pystyssä sukset, pihalla latu. Sukset eivät oikein hyvin tässä näy.



Takapihalla on lumiukko, talon seinällä puupino.













Katto on raotettavissa, että lampun saa vaihdettua.









Tässä näkyvät myös sukset ulkopuolella.










  Sisällä on täysi kalustus: nurkassa on hella, keskellä maton päällä on pirttikalusto.

Takaseinällä on hylly.




Sähköjohto kulkee pahvin sisällä taloon.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Vinssi sisällä


Talomme on kaksikerroksinen. Portaat yläkertaan ovat hyvin jyrkät, minkä rakennusvaiheessa tiesin. Tavaroiden kantaminen näitä portaita myöten lähentelee itsetuhoisuutta.

Alunperin portaat jäivät hieman hankalan lyhyiksi, joten tein ylimmän portaan itse.

Lisäsin yläkerran kattoon teollisuusoven kiskon jo ennen panelointia. Kiskoon kiinnitin liikkuvan sähkövinssin. Itse vinssi on teknisen ruma, joten peitin sen kattolaudan kappaleista tekemälläni laatikolla.

Koska osa tavaroista on pientä kaliberia, tein nostokorin varastolaatikosta.


   
Tein teollisuusoven liukuosista myös sähköjohdolle kannattimet.

Lisäksi tein muutamasta köydenpätkästä ja koukusta vakiosiirrettäville omat nostovetimensä.


torstai 11. lokakuuta 2012

Puhelinlaturipiste

Kiinteä puhelinlinja poistui ja puhelinpistokkeen rasia jäi tarpeettomaksi. Laitoin siihen kytkimen siten, että kännykkälaturit voivat olla koko ajan seinässä, mutta ne saa virrattomiksi eli eivät kuluta yhtään virtaa, kun kännyköitä ei ole paikalla.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Golf-tammi

Joskus kouluvuosina tuli tehtyä tämä peli isälleni joksikin lahjaksi.
.


Nuo metalliset laatikonsulkijat ovat jotain ikkunansulkijamekanismeja. Kuulat ovat jostain isosta kuulalaakerista.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Postilaatikosta roskikseksi

Matkailuauto tarvitsi keittiöön roskiksen. Sille oli tilaa vain kapeasti sängyn päädyssä.  Ja tokihan postilaatikossa pitää olla vastaanottajan nimi.



Postilaatikko ei sellaisenaan käynyt, sillä kansi ei avaudu normaalisti kovin paljon.Piti siis hieman ensi rällököidä sekä kantta että runkoa, jotta muovipussi kävisi sisustaksi.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Stone with a smile

Kun hioin graniitinpalasta, siitä paljastui hymy.

As I grinded a piece of granite a smile was revealed.


Mikki tuulettimessa

Matkaluauto on kesäisin aika kuuma sisältä. Ilmaa sekoittamaan asensin kattoon tuulettimen. Siihen sopi kivasti yksi tarra :)